On siis kevät, pistän kiinantossut jalkaan

Eikös se klassikkobiisi noin mennyt?

Kevät tuli Turkuun pääsiäisenä. Kadut ovat kyllä olleet aika kuivat jo kauan, kiitos leudon ja vähälumisen talven, mutta nyt oli hirmu aurinkoista ja fiilis oli semmoinen kepeänhöppänä, että teki mieli aloittaa tennari/ballerina/kiinantossukausi.

Kesään kuuluu siis lättänä kenkävalikoima. Tykkään korkokengistä, siinähän saa koko eukko ihan uudenlaista ryhtiä, kun on kunnon korot. Mutta ongelmana on, että koska kesällä ei hotsita käyttää sukkia ja prinsessanjalkojeni iho on ohutta kuin virsikirjan paperi, niin en voi käyttää kesällä kunnollisia korkokenkiä. Kenkien pitää olla kangasta ja pehmeät. Ja koska minua on siunattu niillä prinsessan jaloilla, joissa on täydellinen holvikaari - ainoita täydellisiä paikkoja minussa muuten - niin pystyn tepastelemaan koko kesän ihan litslätslättänöillä pohjilla.

Ja useimmiten ne ovat kiinantossut. Täydellinen kesäkenkä. Pehmeä, kaunis, sopii kaikkeen, söötti, vähän retro ja vintage eikä kovin monella jalassa (mihin paljastuu syykin myöhemmin tässä blogissa). Englanniksi china flats tai mary janes. En nyt briljeeraa englannin kielen taidoillani itsetarkoituksellisesti, mutta tarvitsen tätä sanastoa ostosreissuillani Lontooseen, missä käyn vähintään kahden vuoden välein täydentämässä samettikenkävalikoimaani kuin Imelda Marcos ikään. Camden Lockin kohdilla on pieni vintagemekkoja ynnä muita myyvä kauppa, josta tossuni ostan kymmenen punnan hinnalla/pari. Ostan yleensä kolmet. Kahdet mustat ja yhdet sammalenvihreät. Niillä pärjään sen pari vuotta ennen seuraavaa täydennysreissua.

Kiinantossumetsästys on saanut jo eeppisiä, etten sanoisi gargantuaalisia mittasuhteita. Nettikeskusteluita seuranneena päättelin, etten ole ainoa kiinantossupuutteessa kituva. Kiina-soppi myi aikoinaan näitä jalkineita - sopuhintaan, vieläpä - mutta liike on lopettanut. Samoin Intian basaari. Villeinä vellovien huhujen mukaan Helsingin Kampissa on kauppa, joka myy niitä. Edes netistä en pikaisella googlauksella löytänyt kunnollisia samettisia china flatseja. Jos joku löytää, linkatkoon ja vinkatkoon välittömästi. Haluaisinkin nyt nostaa kissan pöydälle ja kysyä, että kuinka tyhmiä ne kauppamiehet ovat, kun eivät halua takoa tätä ilmiselvää markkinarakoa? Tarve olisi kova!

Täytyy kai lähteä sinne Camden High Streetin ruuhkaan taas. Ei tässä muu auta.


                                         

Skandinaavityttö ei blingillä koreile

Femakolla oli yhtenä viikonloppuna juhlat. Kutsuin vajaa parikymmentä iloista naisihmistä teemalla "glamuuria ja skumppaa". Aikeena oli vetää vähän överiksi. Että kun ihmisillä on loppujen lopuksi kauhean vähän semmoisia tilaisuuksia, että saa laittaa päälleen oikein juhlavia vetimiä, niinkuin verkkosukkiksia ja paljetteja ja hatukkeita. (Kyllä, hatukkeita. Halusin kirjoittaa sen tähän, koska minusta se on yltiöhauska sana.)

Jos jompikumpi teistä, joka tätä blogia säännöllisesti lukee on ollut tarkkana, olette huomanneet, että olen minimalismin ystävä. Kitsas krumeluureissani ja kimalluksessa. Mutta asuu se minimalistin sisuksissakin pieni koruharakka, joka tykkää blingblingahtaa joskus ja varovaisesti ripotella päälleen kultapölyä. Ja nyt, kun kerrankin oli lupa vetää överit, niin menin päättäväisenä kauppaan ja ajattelin, että nyt satakuntalainen vaatimattomuus nurkkaan ja kunnon kiiltoa ja strassia ja mitä näitä nyt on.

Sijoitin 19 euroa erään ketjuliikkeen läpinäkyvän pitsipuseroon (ajatuksena TIETENKIN pukea alle toppi). Kassalla hiukan nikottelin, että tässäkö nyt ihan pitsiseen puseroon aiotaan sonnustautua, että kehtaako sitä nyt heittäytyä näin juhlavaksi, kun ei ole kumminkaan Nobel-juhlat kyseessä.

Yksi lempijuhlavaatteistani on gobeliinikankainen Marnin puolihame, oikein kellohelmainen ja nätti kuin mikä, on kultaa ja violettia siinä. Sokeana hetkenäni kuvittelin, että pue uuden pitsipuseroni se pariksi. Arvatkaa, kykeninkö. Hetkeä ennen vieraiden saapumista vaihdoin hameeni seuraksi äärestä yksinkertaisen mustan topin. Satakuntalainen vaatimattomus minussa nosti ruman päänsä.

Siellä se on kaapissa yltiöjuhlava pitsitoppi, varmaan tuntee olevansa överi siellä vajariminimalistivaatekappaleiden parissa. Mutta koska yhdisteleminen on kaiken alku ja loppu, ajattelin jonain hetkenä pukea sen miestenhousujen ja Lontoosta  hankkimani kirpputoriliituraidan kanssa. Kesyttää liian glamourin. Niitä Nobel-juhlia odotellessa.

P.S. Juhlat oli oikein hauskat. Ja varmasti olisi ollut hiostava se pitsi, eikö vain!

 

 

Menettelee kera farkkujenkin.

                                                             Hatuke.