Jos alan ajatella tarkemmin, miksi valitsin asun loput elementit juuri niin kuin tein, huomaan noudattavani alitajuisia kaavoja. Kas näin. Vajaamittaiset lahkeet vaativat matalat kengät. Tiukat housut - vähän löysempi paita. Pitkät lahkeet, erityisesti leveät - aina korot. Leveä hame - aina korot, kapea hame - myös matalat kengät käyvät. Iso, telttamainen yläosa - aina superkapeat lahkeet tai leggarit. Ja herra isä, ei KOSKAAN sinistä ja ruskeaa samaan asuun! Ei KOSKAAN sekä isoja korviksia että isoa kaulakorua! Jos on iso kaulahuivi, niin topin pitää olla niukantiukka. Ja jos nyt ollaan rehellisiä, niin vaikka Femakko kannustaa naisia rehevyyteen elämän kaikilla saroilla, niin tiukat stretch-housut ja pinkeä paita eivät näyttäneet hyviltä Jerry Hallinkaan päällä kultaisella 80-luvulla.
Myös tietyt materiaalit sopivat yhteen. Ei kahta kiiltävää matskua yhtaikaa ylä- ja alaosaan. Pörröisen mohairin kanssa mattaa ja sileää.
Onpas rajoittunutta, te sanotte. Välillä olen katsonut jostain muotikuvasta asua, jossa kaikki on isoa ja löysää. Vaikka nyt Issey Miyake tai muita avantagardistisia japanilaissuunnittelijoita. Näyttää hyvältä! Mutta voi jesaja, miltä näyttää normiaamuna normieukon päällä - siltä, että aikoo salakuljettaa jotain.
Tämä pakonomainen mittasuhdeaistin kuunteleminen aiheuttaa Suomen sääolosuhteissa vaikeuksia. Jos sovellatte ylläolevaa logiikkaa, teille selviää, miksi liukkaalla ei voi käyttää leveitä lahkeita. Sillä vaikka proportions sense sanoisi mitä, niin yhteen eivät sovi myöskään jäinen asvaltti ja sillä lepäävä pehmeä poski.
Kapea ja vajaamittainen lahje = matalat kengät, iso yläosa.
Leveä helma, niukka yläosa. Tämä tarvitsisi korot. Femakko ei ehkä pystyisi myöskään yhdistämään tuota vihreää tuohon raitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti