Värillä ei väliä, kunhan se on musta

Suomalaisten naisten lempiväri on ilmeikäs musta. Epäväri, joka ei tee steitmenttejä. Mustaan voi piiloutua. Tunnen ihmisiä, jotka ovat aina mustiin pukeutuneita, koko ihminen musta kaulan ja nilkkojen väliltä. Monesti sanotaan, että ihmiset, jotka joutuvat työskentelemään päivästä toiseen värien ja muodin kanssa, pukeutuvat mustaan kyllästyttyään värien sekamelskeeseen. Arkkitehdit, stailistit ja sen semmoiset - tyylikästä sakkia!

Mutta onhan se musta (kuiskaten) - nyt vähän tylsä valinta. Mustan kanssa joutuu sitä pakostakin miettimään vaatteen mittasuhteita ja muotoja. Pelkkään mustaan pukeuduttuani minun iskee pakonomainen tarve haalia päälleni isot korut, huivi tai överit kengät. Vähintäänkin kirkkaanpunaista huulipunaa. Minunkin asuissani on yleensä aina jotakin mustaa.

Musta on minulle kuin tabula rasa, tyhjä taulu. Kanvas, jonka päälle voi rakentaa värimaailmansa. 

Ja värien sävyjä, oijoi! Niitä on miljoonittain ja jok´ikinen on erilainen? Oletteko koskaan katsoneet keväistä metsää? Yrittäneet laskea vihreän eri sävyt? Maalikartat ovat minusta kiehtovia, joku on keksinyt tuollekin merenvihreälle hienon nimen, ja tuo seuraava melkein saman värinen on saanut toisen nimen.

Olen aina inhonnut tummansinistä. Tylsä liikemiesväri. Plääh. Mutta nyt, tämän alitajuisen tyylitransformaationi myötä, olen alkanut salaa pitämään siitä. Koska kaikki takinkäännöt nolottavat minua, kutsun sitä musteensiniseksi. Sama on käymässä iki-inhokkini mintunvihreälle. Sanon sitä vedenvihreäksi.- ja totuudessa pysyäksemme, eri värithän ne ovatkin! Ihan eri. Lohenpunaisen ja meleeratun harmaan kanssa vielä on vaikeaa - mutta oikean yhdistelmän löydyttyä nekin menevät.

Ja feministinen näkökulma - musta mitään hoikenna! Miksi pitäisikään? Ollaan ylpeinä pullukoita ja pulleasti ylpeitä, siskot!

 

Kas näin. Pikkutyttöjen pinkki voi näyttää kivalta.

 

Ja tässä niitä mittasuhteita.